Opintojakson sisältö oli laaja ja monipuolinen. Se sisälsi kattavan materiaalikokonaisuuden aihealueesta. Blogi-työskentely laajensi oppimista. Toisten ryhmien tehtävistä sai kaikista jotain uutta näkökulmaa. Itselleni ainakin erilaisten terveydenedistämisen ohjelmien moninaisuus ja paljous avautui tällä opintojaksolla. Jossain aikaisemmissa yhteyksissä olin niihin tutustunut, mutta nyt ne saivat uutta syvyyttä käytännön pohdintojen muodossa blogi-kirjoittelussa. Aikaa olisin voinut käyttää enemmän toisten tehtävien kommentoimiseen.
Erityisen antoisia olivat seminaaripäivät. Tulevaisuus-dialogi on käyttökelpoinen ja innovatiivinen oppimisväline, jota voi käyttää vaikkapa työyhteisön kehittämispäivissä.
Mielestäni kurssin anti oli erittäin hyvä. Kurssin myötä tuli esiin uutta ja kenties jotain vanhaakin, mutta ennen kaikkea sain itselleni paljon hyviä työkaluja tulevaisuutta ajatellen. Mielestäni kurssin tavoitteet onnistuttiin saavuttamaan. Mielenkiintoiseksi kurssin teki blogi. Blogi työvälineenä oli uusi kokemus ja melko haastava sellainen. Ajoittaiset tekniset ongelmat veivät joskus melko lailla aikaa ja aiheuttivat kohtalaisen suurta turhautumista, mikä osaltaan heijasti koko blogin kirjoittamisen mielekkyyteen. Jossain vaiheessa toivoin että kurssi olisi ollut Moodlessa eli tutussa ja turvallisessa oppimisympäristössä.
Kurssille valittu materiaali on mielestäni erittäin hyvää. Uskon että materiaalista on minulle hyötyä myös tulevaisuudessa. Joidenkin tehtävien kohdalla materiaalin haussa minulla oli linkki-ongelmia, mutta uusilla hauilla linkit löytyivät kuitenkin melko helposti.
Toisten tehtävien lukeminen ja kommentoiminen antoi uusia näkökulmia ja toi samalla syvyyttä tehtäviin. Pitkän välimatkan vuoksi en voinut osallistua tulevaisuus –dialogiin ja koen tämän pienenä menetyksenä, etenkin kun olen kuulut kuinka antoisa päivä on ollut. Uskon kuitenkin että viimeisen oppimistehtävän kautta saan kuitenkin riittävästi tietoa ja näkökulmaa tulevaisuuteen : )
Mielestäni oppijakos on melko hyvä tällaisenaan. Henkilökohtaisesti en näe suurta eroa siinä onko kurssi moodlessa vai julkisesti verkossa. Moodle tuttuna ympäristönä olisi ollut henkilökohtaisesti minulle helpompi. Tosin haasteita tulee aina ottaa vastaan ja nyt siitä selvittiin mielestäni melko hyvin.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Hyvinvointikertomus ja Hyvinvointi-indikaattorit
Kunnan hyvinvointivastuu kuuluu kunnanvaltuustolle, jonka on vastattava kaikesta kunnan toiminnasta sekä järjestettävä toimintaa arvioiva seuranta. Valtion tehtävänä on huolehtia siitä, että valtakunnalliset tavoitteet toteutuvat kuntien vastuulle siirretyissä tehtävissä. Tämä edellyttää kunnilta riittävästi taloudellisia resursseja sekä juridista toimivaltaa ja kompetenssia suorittaa tehtävät. Voimassa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut asukkailleen, mutta ei sääntele yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä ja järjestämistapaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon laeissa ei erikseen täsmennetä kuntien velvollisuutta seurata kuntalaisten hyvinvoinnin kehitystä. Näin ollen toiminnassa on kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja väestön tarpeiden mukaisesti.
Kuntien strategioihin ja suunnitelmiin tuli 1990 -luvulla ”hyvinvointivastuu” -käsite, joka sisälsi kunnan eri hallinnonalojen vastuun lisäksi epäsuorasti tavoitteita kansalaistoiminnan vahvistamisen ja yksityisten palvelujen lisäämisestä hyvinvointipalvelujen järjestämisessä. Itseohjautuvassa kunnassa johtamisen tärkeä kysymys on, miten maksimoida väestön hyvinvointi, joka pitää sisällään erilaisia asioita elinkeinoista ympäristökysymyksiin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
Toimeksianto kunnan hyvinvointikertomusmallin kehittämisestä on tullut Stakesille sosiaali- ja terveysministeriöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee joka toinen vuosi hyvinvointipolitiikan vaikutuksia arvioivan Sosiaali- ja terveyskertomuksen Eduskunnalle (esim. STM, Sosiaali- ja terveyskertomus 2002). Vastaavaa kunnallista raportointijärjestelmää ei ole ollu käytössä. Toimeksiannon tarkoituksena on ollut kehittää hyvinvointikertomusmalli, joka toimisi kehyksenä kuntien yhdensuuntaiselle hyvinvointitilanteen raportoinnille. Lisäksi kertomus toimii paikallisen strategiatyön välineenä hyvinvointitavoitteiden määrittelyssä, toiminnan seurannassa ja kuntien välisessä vertailussa. Hyvinvointikertomus voidaan nähdä osana kunnan strategista johtamista, jolloin tarkastelukulmina ovat talous, yhteisöllisyys, asuminen, elintavat, toimintakyky, lähiympäristö, saavutettavuus ja turvallisuus.
Päätös ryhtyä valmistelemaan hyvinvointikertomusta on tehtävä kunnan viranhaltija- ja luottamushenkilöjohdossa. Kertomuksen tekemiseen on heti alkuvaiheessa otettava mukaan eri hallinnonalat. Hyvinvointikertomus ja sen valmistelu liittyvät kunnan normaaliin suunnitteluprosessiin. Kertomuksen laadinta on yhteydessä muihin kunnan hyvinvointisuunnitelmiin ja -asiakirjoihin ja se on osa kunta- tai hyvinvointistrategian valmisteluprosessia. Kertomuksen kautta hyvinvointitiedot sisältyvät kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmiin sekä toimintakertomuksiin. Laatimisprosessi on tärkeä, koska se tuo tietoisuutta hyvinvointiasioista. Työskentely myös muokkaa maaperää valmiin kertomuksen ja hyvinvointikysymysten käsittelylle kunnassa.
Hyvinvointikertomus kuvaa nykyistä hyvinvointitilannetta ja siihen johtanutta kehitystä aikasarjana.
Tietoja verrataan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Hyvinvoinnin kuvaus ja vertailtavuus tiivistetään
hyvinvointi-indikaattoreilla ajassa ja alueellisesti. Hyvinvointikertomuksen ajatellaan vastaavan
kysymyksiin:
• Miten kunnan/alueen asukkaat voivat ja miten vointi on kehittynyt?
• Millaista hyvinvointipolitiikkaa ja -strategiaa kunta/alue on toteuttanut?
• Millaisia voimavaroja on käytetty ja millaisia on käytettävissä?
• Mitä asukkaat odottavat kunnan hyvinvointipäätöksiltä?
• Miltä kunnan/alueen hyvinvointikehitys näyttää suhteessa valtakunnallisiin hyvinvointitavoitteisiin ja -arvoihin.
Hyvinvointikertomus tarkastelee nykyhetkeä suhteessa menneisyyteen. Siinä tulisi arvioida toteutuneen politiikan vaikutuksia hyvinvoinnin kuvaan ja liittää toteutunut hyvinvoinnin kuva taloudelliseen kehykseen. (Perttilä ym.2004.)
Hyvinvointi-indikaattoreiden avulla luodaan tiivistetty kuva kunnan hyvinvointipolitiikan tilasta ja suunnasta. Hyvinvointi-indikaattoreiden kautta vastataan kysymyksiin; Mitkä tekijät vaikuttavat väestön hyvinvointiin? Miten väestön hyvinvointi ilmenee? Miten kunta huolehtii hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä?
Kinnunen ym. (2003) selvityksen mukaan noin 50 kunnassa (12 % kunnista) ei oltu valmisteltu yleisiä tai mitään erityisaluetta koskevaa hyvinvointipoliittista strategiaa tai ohjelmaa. Muissa kunnissa oli joko kuntakohtainen tai seudullinen hyvinvointistrategia tai -ohjelma tai jokin erityisalakohtainen ohjelma (esim. lasten ja nuorten hyvinvointi-, vanhustenhuolto-, ehkäisevän päihdetyön tai mielenterveystyön strategia tai ohjelma). Ohjelmien ja strategioidentaso ja laajuus vaihtelivat paljon eri kunnissa. Strategiaprosessit ovat avanneet ja tehneet näkyväksi eri hallinnonalojen toimintaa toisilleen. Yhteistyön merkitys ja välttämättömyys paikallisen hyvinvointipolitiikan toteutuksessa ovat kasvaneet. Sosiaalisen pääoman kasvattaminen on paikallisen hyvinvointipolitiikan tärkeä päämäärä. Sosiaalista pääomaa synnyttävässä kommunikaatiossa on tärkeää paitsi informaation välittyminen myös se, että osapuolet ymmärtävät toisiaan.
Hyvinvointitilinpito sisältää hyvinvointi- indikaattoreiden perusaineistoa. Indikaattorit eli osoittimet kuvaavat tutkittavana olevan ilmiön tilaa ja muutoksia. Ne ovat tilastollisia tunnuslukuja, jotka kuvaavat ilmiöiden muutosta ajan myötä. Kuntien välisissä vertailuissa indikaattorit esitetään suhteutettuna esimerkiksi kunnan väestömäärään tai perheiden lukumäärään. Käytännössä hyvinvointi-indikaattorit kuvaavat usein puutteita, riskejä ja poikkeavuuksia. Positiivisia ulottuvuuksia kuvataan harvoin. Tilastot kerätään palvelujärjestelmistä ja seurantatiedot kuvaavat niitä tilanteita, joissa ihmiset hakeutuvat käyttämään palveluja.
Hyvinvointi-indikaattoreiden avulla voidaan luoda tiivistetty kuva kunnan hyvinvointipolitiikan tilasta ja suunnasta. Ainakin osan kuntien hyvinvoinnin tilaa kuvaavista indikaattoreista tulee osoittaa kuntien välistä vertailtavuutta.
Kunnan hyvinvointikertomuksen laadinta on kunnassa monialainen oppimisprosessi, joka yhteistyöprosessina palvelee kunnan hyvinvointistrategista ajattelua ja suunnittelua. Kunnan hyvinvoinnista kertova raportti on kussakin kunnassa ja sen hallintokulttuurissa oman näköisensä.
Miksi kunnan hyvinvointikertomus?
Kunnan hyvinvointitilannetta kuvaavaa tietoa on monista puutteista huolimatta runsaasti olemassa. Käytettävissä oleva tieto on kuitenkin hajanaista ja sitä joudutaan keräämään monista valtakunnallisista ja paikallisista tietolähteistä. Kuntakohtainen väestön hyvinvointia kuvaava vuotuinen raportointi painottuu usein palvelujen käyttötietoihin ja käyttömenoja osoittaviin tunnuslukuihin.
Jos väestön hyvinvointi ja terveys nostetaan kunnassa ja alueellisesti hallinnonalojen yläpuolelle poikkihallinnollisesti arvioitavaksi ja seurattavaksi, hyvinvoinnin kokonaiskuvan luominen edellyttää hyvinvointitiedon ja toteutettavan hyvinvointipolitiikan systemaattista seurantaa ja siitä raportointia. Kokonaiskuvan luominen kunnan hyvinvointitilanteesta on vaativa tehtävä. Vaikeus syntyy ilmiön moniulotteisuudesta ja moniarvoisuudesta sekä hyvinvointia kuvaavien indikaattoreiden moniselitteisyydestä. Ilmiötä kuvaavien tunnuslukujen taakse kätkeytyy paikallisia selityksiä ja toimintakäytännöistä johtuvia eroavuuksia. Vain paikallisilla asiantuntijoilla on ymmärrystä tulkita lukujen ja kuvausten taakse kätkeytyvä hiljainen tieto, mikä on tuotava yhteiseen keskusteluun
suunnittelutilanteissa.
Hyvinvointikertomus perustuu tosiasiatietoon ja on viranhaltijoiden laatima kuvaus kunnan hyvinvointitilanteesta. Kertomus toimii työvälineenä hyvinvointistrategioiden ja -ohjelmien valmistelussa kunnassa/seutukunnallisessa yhteistyössä. Sitä käyttävät ne luottamushenkilöt, joilla ei ole mahdollisuuksia hakea tietoja monista tietolähteistä. Hyvinvointikuva tarjoaa mahdollisuuden käydä keskustelua hyvinvoinnin kokonaistilanteesta, uhkien ja vahvuuksien todellisuudesta ja merkityksestä kunnassa. Saadun kuvan tulisi johtaa pohdintaan vaihtoehtoisista ratkaisuista.
Miten ohjelmat toteutuvat ja minkälaisia vaikutuksia hyvinvointistrategiat saavat liikkeelle? Hyvinvointityön vaikutuksia seurataan ja arvioidaan hyvinvointikertomuksissa. Kun hyvinvointistrategioiden tavoitteet ulottuvat yleensä vähintään 10 vuoden päähään, voidaan strategian toteutumista ja vaikutuksia raportoida eri vuosina eri näkökulmista ja esimerkiksi valtuustokausittain kootaan kokonaisvaltainen arviointiraportti valtuustolle kuten esimerkiksi Vantaalla. Jo hyvinvointistrategian laadinnan yhteydessä päätetään myös seurantatiedon keruusta ja kohteista sekä raportoinnin aikajaksoista. Kuntalaisten tulee voida antaa arvioivaa palautetta ja kehittämisehdotuksia hyvinvointipolitiikan kehittämiseksi. Hyvinvointikertomusten arviointi voi olla hyvinkin vuorovaikutteinen keskusteluprosessi. Hyvinvointikertomukset viestitään tehokkaasti kuntalaisten ja kunnassa toimivien tietoon. Helmikuussa 2007 käynnistynyt Hyvinvointikunta -foorumi tukee hyvinvoinnin tekijöiden, päättäjien ja tutkijoiden verkottumista ja vertaiskeskustelua. ( www.kunnat.net/hyvinvointikunta).
Seuraavassa luvussa on esitelty esimerkkinä Espoon kaupungin hyvinvointikertomustiivistelmä. Työ aloitettiin vuonna 2007. Kertomus on tehty poikkihallinnollisena yhteistyönä ja sen tarkoituksena on ollut luoda rakenne ja tuottaa välineitä kuntalaisten hyvinvoinnin tilan seuraamiseksi sekä hyvinvointitiedon saamiseksi palvelujen suunnittelun, johtamisen ja päätöksenteon tueksi. Työhön ovat osallistuneet sosiaali- ja terveystoimi, sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi sekä keskushallinto. Tutkimusten mukaan enemmistö espoolaisista on tyytyväinen elämäänsä ja suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen. Toisaalta neljäsosa kärsii stressistä ja kolmasosa ajan puutteesta. Hyvinvointia lisäävät erityisesti perheen ja ystävien kanssa vietetty aika sekä luonnossa liikkuminen. Hyvinvointia vähentävät muun muassa kiireinen elämä ja liiallinen työnteko, huoli omasta ja läheisen terveydestä sekä ilkivalta. Yksinäisyydestä kärsii joka kymmenes espoolainen.
Kolmannessa luvussa tarkastellaan espoolaisten hyvinvointia indikaattoreiden valossa. Taloudellista hyvinvointia kuvataan muun muassa tulotason, tulonjaon, velkaantumisen ja työttömyyden näkökulmista. Hyvinvoinnin riskejä kuvataan indikaattoreilla, jotka kertovat ihmisten terveydestä, lastensuojelun tarpeesta, asunnottomuudesta sekä rikollisuudesta. Tilastollisten indikaattoreiden perusteella suuri osa espoolaisista voi hyvin. Tulotaso on maan korkeimpia, työttömyys ja toimeentulotukea saavien osuus asukkaista ovat valtakunnallisesti alhaiset, Espoossa asuu muuhun Suomeen verrattuna tervettä väestöä ja väkivaltarikoksia tehdään vähemmän kuin muissa suurimmissa kaupungeissa. Toisaalta eri väestöryhmien
ja alueiden väliset sosioekonomiset erot ovat kasvaneet (www.espoo.fi).
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvitys käynnistyi vihreiden ja sitoutumattomien valtuustoaloitteesta sekä ympäristölautakunnan järjestämän seminaarin johtopäätöksistä ja esityksestä. Kaupunginhallitus teki päätöksen, että hyvinvointipoliittinen ohjelma laaditaan täydentämään kaupungin kehittämisstrategiaa. Se on ensimmäinen vaihe hyvinvointistrategiatyössä, joka alkoi 2001. Kaupunki nimesi poikkihallinnollisen työ- ja ohjausryhmän valmistelemaan hyvinvointiselvityksen tekemistä ja loppuvaiheessa päätehtäväalueiden esimiehet ovat arvioineet kaupungin hyvinvoinnin tilaa ja haasteita. Ohjaava ja valvova ohjausryhmä koostuu lautakuntien edustajista ja poikkihallinnollinen työryhmä tekee käytännön valmistelutyön. Lisäksi kaupungin laajennettu johtoryhmä valvoo ja arvioi työn etenemistä.
Hyvinvointiselvityksestä käy ilmi kansallinen ja kansainvälinen tausta sekä työn kytkeytyminen Mikkelin kaupungin toimintastrategiaan. Keskeinen osa selvitystä on hyvinvointikuvaus, johon on jo olemassa olevista eri tietokannoista kerätty tietoja kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Saatuja tietoja on verrattu koko maahan, Etelä-Savoon sekä neljään vertailukaupunkiin. Hyvinvointikuvaus koostuu kuudesta osa-alueesta: yhdyskuntarakenne, väestö ja elinolot, elämäntavat ja elämänhallista, terveys, sosiaalinen toiminta, ympäristö sekä nykyinen palvelujärjestelmä.
Hyvinvointiselvityksen avulla käynnistetään kaupungin kaikilla tasoilla varsinainen strategiatyö. Tavoitteena on, että kaupungin valtuusto määrittelee jatkossa painopistealueet ja suunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on myös, että taloussuunnitelmassa ja –arvioissa on jokaisen hallintokunnan kohdalla kuntalaisten hyvinvointiin liittyviä tavoitteita. Näin menetellen kaupungin talousarvio- ja taloussuunnitelmaan sisältyy jatkossa integroituna Mikkelin hyvinvointiohjelma.
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvityksen tavoitteena on kertoa valittujen keskeisten indikaattoreiden avulla mikkeliläisten hyvinvoinnin tilasta, tuottaa tietoa, joka auttaa päättäjiä tekemään hyvinvointipoliittisia valintoja taloussuunnitelmien yhteydessä ja edistää poikkihallinnollista työskentelytapaa. Hyvinvointiselvityksen pohjalta valitaan mittareita, joiden avulla voidaan vuosittain seurata hyvinvoinnin kehitystä hallintokunnittain osana toimintakertomusta. Valitut mittarit on sovellettu Orimattilan kunnan perusselvitysmallista ja mukaan otettiin sellaisia mittareita ja indikaattoreita, joihin voi vaikuttaa kunnan toimenpitein ja kunnan järjestämillä palveluilla. Jotta kertyvä tieto olisi informatiivisempaa, sitä on verrattu valittuun neljään vertailukaupunkiin; Hämeenlinna, Porvoo, Kotka ja Joensuu ja vertailu on tehty sekä alueellisiin että valtakunnallisiin keskiarvoihin. Tarkoitus on ottaa osa mittareista jatkuvaan seurantaan, jotta kehitystä voidaan seurata pidemmällä aikavälillä.
Toimintastrategiaan liittyy yhtenä osana palvelutuotantostrategia, jossa organisaatio ja toimintatavat uudistetaan laadukkaiksi, tehokkaiksi, asiakaslähtöisiksi sekä saadaan samalla kustannussäästöä aikaan. Kaupungin toiminnassa omaksutaan kuntalaisten vuorovaikutukseen ja osallistumiseen perustuva toimintatapa. Keinona on laatia ja kehittää hyvinvointipoliittinen ohjelma, jossa määritellään palveluiden järjestämistavat ja niiden laatutaso.
Arvio kuntalaisten terveydestä perustuu ikävakioituun kuolleisuuteen, sairastuvuusindeksiin ja näiden perusteella mikkeliläisten terveydentila on lähellä maan keskiarvoa ja parempi kuin Etelä-Savon kunnissa keskimäärin. Mielenterveysongelmat ovat yleisempiä kuin Suomessa keskimäärin ja liittynevät runsaaseen alkoholin käyttöön, ilmenevät työkyvyttömyyseläkkeissä, mutta eivät ilmene itsemurhatilastoissa. Suurimmat terveysongelmat ovat krooniset kansansairaudet ja ovat samansuuntaisia valtakunnallisesti.
Se miten tämä auttaa päättäjiä tekemään hyvinvointipoliittisia valintoja taloussuunnitelmien yhteydessä ja edistää poikkihallinnollista työskentelytapaa, jää arvoitukseksi. Arvioinnin perusteella tulisi siis kunnan päättäjien osata muodostaa alkavan vuosikymmenen tavoitteet, budjettikauden ja talousarvoin kehykset terveyden edistämisen kehittämiselle.
Kun päätehtäväalueiden esimiehet ovat arvioineet kaupungin hyvinvoinnin tilaa ja haasteita, ei sosiaali- ja terveyspalveluista saatu irti merkittävämpää. SWOT analyysia käytettiin kuitenkin opetus-, teknisten- sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden arvioimiseen. Näin saatiin esille sekä vahvuudet, mahdollisuudet että myös uhkat ja heikkoudet, joiden avulla hyvinvointi-ohjelmasta esiin nousevia haasteita ja tavoitteita voidaan sulauttaa osaksi kaupungin talousarviota ja toimintasuunnitelmaa. Ohjaustyöryhmä katsoo tarpeelliseksi perustaa poikkihallinnolliset luottamushenkilö- ja virkamiestyöryhmät käynnistämään strategiatyötä - virkamiestyöryhmäksi sopii laajennettu johtoryhmä. Ohjausryhmä voisi koostua lautakuntien puheenjohtajista ja kaupunginhallituksen edustajista. Työryhmän tulee hyvissä ajoin ennen seuraavan talousarvion ja toimintasuunnitelman laatimista valmistella ohjausryhmän kanssa valtuustoseminaari, jonka tuloksena muodostuu käsitys hyvinvoinnin painopisteistä Mikkelissä.
Lähteet:
Hyvinvointikertomus. Stakes.
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvitys. Hyvinvointipoliittinen työryhmä. Mikkelin kaupungin julkaisuja 1/2003. Mikkeli.
Perttilä, K., Orre, S., Koskinen, S. & Rimpelä, M. 2004. Kuntien hyvinvointikertomus. Hankkeen loppuraportti. (pdf) Stakes, Aiheita 7/2004. Helsinki.
www.kunnat.net/hyvinvointikunta
www.espoo.fi
Kuntien strategioihin ja suunnitelmiin tuli 1990 -luvulla ”hyvinvointivastuu” -käsite, joka sisälsi kunnan eri hallinnonalojen vastuun lisäksi epäsuorasti tavoitteita kansalaistoiminnan vahvistamisen ja yksityisten palvelujen lisäämisestä hyvinvointipalvelujen järjestämisessä. Itseohjautuvassa kunnassa johtamisen tärkeä kysymys on, miten maksimoida väestön hyvinvointi, joka pitää sisällään erilaisia asioita elinkeinoista ympäristökysymyksiin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
Toimeksianto kunnan hyvinvointikertomusmallin kehittämisestä on tullut Stakesille sosiaali- ja terveysministeriöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee joka toinen vuosi hyvinvointipolitiikan vaikutuksia arvioivan Sosiaali- ja terveyskertomuksen Eduskunnalle (esim. STM, Sosiaali- ja terveyskertomus 2002). Vastaavaa kunnallista raportointijärjestelmää ei ole ollu käytössä. Toimeksiannon tarkoituksena on ollut kehittää hyvinvointikertomusmalli, joka toimisi kehyksenä kuntien yhdensuuntaiselle hyvinvointitilanteen raportoinnille. Lisäksi kertomus toimii paikallisen strategiatyön välineenä hyvinvointitavoitteiden määrittelyssä, toiminnan seurannassa ja kuntien välisessä vertailussa. Hyvinvointikertomus voidaan nähdä osana kunnan strategista johtamista, jolloin tarkastelukulmina ovat talous, yhteisöllisyys, asuminen, elintavat, toimintakyky, lähiympäristö, saavutettavuus ja turvallisuus.
Päätös ryhtyä valmistelemaan hyvinvointikertomusta on tehtävä kunnan viranhaltija- ja luottamushenkilöjohdossa. Kertomuksen tekemiseen on heti alkuvaiheessa otettava mukaan eri hallinnonalat. Hyvinvointikertomus ja sen valmistelu liittyvät kunnan normaaliin suunnitteluprosessiin. Kertomuksen laadinta on yhteydessä muihin kunnan hyvinvointisuunnitelmiin ja -asiakirjoihin ja se on osa kunta- tai hyvinvointistrategian valmisteluprosessia. Kertomuksen kautta hyvinvointitiedot sisältyvät kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmiin sekä toimintakertomuksiin. Laatimisprosessi on tärkeä, koska se tuo tietoisuutta hyvinvointiasioista. Työskentely myös muokkaa maaperää valmiin kertomuksen ja hyvinvointikysymysten käsittelylle kunnassa.
Hyvinvointikertomus kuvaa nykyistä hyvinvointitilannetta ja siihen johtanutta kehitystä aikasarjana.
Tietoja verrataan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Hyvinvoinnin kuvaus ja vertailtavuus tiivistetään
hyvinvointi-indikaattoreilla ajassa ja alueellisesti. Hyvinvointikertomuksen ajatellaan vastaavan
kysymyksiin:
• Miten kunnan/alueen asukkaat voivat ja miten vointi on kehittynyt?
• Millaista hyvinvointipolitiikkaa ja -strategiaa kunta/alue on toteuttanut?
• Millaisia voimavaroja on käytetty ja millaisia on käytettävissä?
• Mitä asukkaat odottavat kunnan hyvinvointipäätöksiltä?
• Miltä kunnan/alueen hyvinvointikehitys näyttää suhteessa valtakunnallisiin hyvinvointitavoitteisiin ja -arvoihin.
Hyvinvointikertomus tarkastelee nykyhetkeä suhteessa menneisyyteen. Siinä tulisi arvioida toteutuneen politiikan vaikutuksia hyvinvoinnin kuvaan ja liittää toteutunut hyvinvoinnin kuva taloudelliseen kehykseen. (Perttilä ym.2004.)
Hyvinvointi-indikaattoreiden avulla luodaan tiivistetty kuva kunnan hyvinvointipolitiikan tilasta ja suunnasta. Hyvinvointi-indikaattoreiden kautta vastataan kysymyksiin; Mitkä tekijät vaikuttavat väestön hyvinvointiin? Miten väestön hyvinvointi ilmenee? Miten kunta huolehtii hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä?
Kinnunen ym. (2003) selvityksen mukaan noin 50 kunnassa (12 % kunnista) ei oltu valmisteltu yleisiä tai mitään erityisaluetta koskevaa hyvinvointipoliittista strategiaa tai ohjelmaa. Muissa kunnissa oli joko kuntakohtainen tai seudullinen hyvinvointistrategia tai -ohjelma tai jokin erityisalakohtainen ohjelma (esim. lasten ja nuorten hyvinvointi-, vanhustenhuolto-, ehkäisevän päihdetyön tai mielenterveystyön strategia tai ohjelma). Ohjelmien ja strategioidentaso ja laajuus vaihtelivat paljon eri kunnissa. Strategiaprosessit ovat avanneet ja tehneet näkyväksi eri hallinnonalojen toimintaa toisilleen. Yhteistyön merkitys ja välttämättömyys paikallisen hyvinvointipolitiikan toteutuksessa ovat kasvaneet. Sosiaalisen pääoman kasvattaminen on paikallisen hyvinvointipolitiikan tärkeä päämäärä. Sosiaalista pääomaa synnyttävässä kommunikaatiossa on tärkeää paitsi informaation välittyminen myös se, että osapuolet ymmärtävät toisiaan.
Hyvinvointitilinpito sisältää hyvinvointi- indikaattoreiden perusaineistoa. Indikaattorit eli osoittimet kuvaavat tutkittavana olevan ilmiön tilaa ja muutoksia. Ne ovat tilastollisia tunnuslukuja, jotka kuvaavat ilmiöiden muutosta ajan myötä. Kuntien välisissä vertailuissa indikaattorit esitetään suhteutettuna esimerkiksi kunnan väestömäärään tai perheiden lukumäärään. Käytännössä hyvinvointi-indikaattorit kuvaavat usein puutteita, riskejä ja poikkeavuuksia. Positiivisia ulottuvuuksia kuvataan harvoin. Tilastot kerätään palvelujärjestelmistä ja seurantatiedot kuvaavat niitä tilanteita, joissa ihmiset hakeutuvat käyttämään palveluja.
Hyvinvointi-indikaattoreiden avulla voidaan luoda tiivistetty kuva kunnan hyvinvointipolitiikan tilasta ja suunnasta. Ainakin osan kuntien hyvinvoinnin tilaa kuvaavista indikaattoreista tulee osoittaa kuntien välistä vertailtavuutta.
Kunnan hyvinvointikertomuksen laadinta on kunnassa monialainen oppimisprosessi, joka yhteistyöprosessina palvelee kunnan hyvinvointistrategista ajattelua ja suunnittelua. Kunnan hyvinvoinnista kertova raportti on kussakin kunnassa ja sen hallintokulttuurissa oman näköisensä.
Miksi kunnan hyvinvointikertomus?
Kunnan hyvinvointitilannetta kuvaavaa tietoa on monista puutteista huolimatta runsaasti olemassa. Käytettävissä oleva tieto on kuitenkin hajanaista ja sitä joudutaan keräämään monista valtakunnallisista ja paikallisista tietolähteistä. Kuntakohtainen väestön hyvinvointia kuvaava vuotuinen raportointi painottuu usein palvelujen käyttötietoihin ja käyttömenoja osoittaviin tunnuslukuihin.
Jos väestön hyvinvointi ja terveys nostetaan kunnassa ja alueellisesti hallinnonalojen yläpuolelle poikkihallinnollisesti arvioitavaksi ja seurattavaksi, hyvinvoinnin kokonaiskuvan luominen edellyttää hyvinvointitiedon ja toteutettavan hyvinvointipolitiikan systemaattista seurantaa ja siitä raportointia. Kokonaiskuvan luominen kunnan hyvinvointitilanteesta on vaativa tehtävä. Vaikeus syntyy ilmiön moniulotteisuudesta ja moniarvoisuudesta sekä hyvinvointia kuvaavien indikaattoreiden moniselitteisyydestä. Ilmiötä kuvaavien tunnuslukujen taakse kätkeytyy paikallisia selityksiä ja toimintakäytännöistä johtuvia eroavuuksia. Vain paikallisilla asiantuntijoilla on ymmärrystä tulkita lukujen ja kuvausten taakse kätkeytyvä hiljainen tieto, mikä on tuotava yhteiseen keskusteluun
suunnittelutilanteissa.
Hyvinvointikertomus perustuu tosiasiatietoon ja on viranhaltijoiden laatima kuvaus kunnan hyvinvointitilanteesta. Kertomus toimii työvälineenä hyvinvointistrategioiden ja -ohjelmien valmistelussa kunnassa/seutukunnallisessa yhteistyössä. Sitä käyttävät ne luottamushenkilöt, joilla ei ole mahdollisuuksia hakea tietoja monista tietolähteistä. Hyvinvointikuva tarjoaa mahdollisuuden käydä keskustelua hyvinvoinnin kokonaistilanteesta, uhkien ja vahvuuksien todellisuudesta ja merkityksestä kunnassa. Saadun kuvan tulisi johtaa pohdintaan vaihtoehtoisista ratkaisuista.
Miten ohjelmat toteutuvat ja minkälaisia vaikutuksia hyvinvointistrategiat saavat liikkeelle? Hyvinvointityön vaikutuksia seurataan ja arvioidaan hyvinvointikertomuksissa. Kun hyvinvointistrategioiden tavoitteet ulottuvat yleensä vähintään 10 vuoden päähään, voidaan strategian toteutumista ja vaikutuksia raportoida eri vuosina eri näkökulmista ja esimerkiksi valtuustokausittain kootaan kokonaisvaltainen arviointiraportti valtuustolle kuten esimerkiksi Vantaalla. Jo hyvinvointistrategian laadinnan yhteydessä päätetään myös seurantatiedon keruusta ja kohteista sekä raportoinnin aikajaksoista. Kuntalaisten tulee voida antaa arvioivaa palautetta ja kehittämisehdotuksia hyvinvointipolitiikan kehittämiseksi. Hyvinvointikertomusten arviointi voi olla hyvinkin vuorovaikutteinen keskusteluprosessi. Hyvinvointikertomukset viestitään tehokkaasti kuntalaisten ja kunnassa toimivien tietoon. Helmikuussa 2007 käynnistynyt Hyvinvointikunta -foorumi tukee hyvinvoinnin tekijöiden, päättäjien ja tutkijoiden verkottumista ja vertaiskeskustelua. ( www.kunnat.net/hyvinvointikunta).
Seuraavassa luvussa on esitelty esimerkkinä Espoon kaupungin hyvinvointikertomustiivistelmä. Työ aloitettiin vuonna 2007. Kertomus on tehty poikkihallinnollisena yhteistyönä ja sen tarkoituksena on ollut luoda rakenne ja tuottaa välineitä kuntalaisten hyvinvoinnin tilan seuraamiseksi sekä hyvinvointitiedon saamiseksi palvelujen suunnittelun, johtamisen ja päätöksenteon tueksi. Työhön ovat osallistuneet sosiaali- ja terveystoimi, sivistystoimi, tekninen ja ympäristötoimi sekä keskushallinto. Tutkimusten mukaan enemmistö espoolaisista on tyytyväinen elämäänsä ja suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen. Toisaalta neljäsosa kärsii stressistä ja kolmasosa ajan puutteesta. Hyvinvointia lisäävät erityisesti perheen ja ystävien kanssa vietetty aika sekä luonnossa liikkuminen. Hyvinvointia vähentävät muun muassa kiireinen elämä ja liiallinen työnteko, huoli omasta ja läheisen terveydestä sekä ilkivalta. Yksinäisyydestä kärsii joka kymmenes espoolainen.
Kolmannessa luvussa tarkastellaan espoolaisten hyvinvointia indikaattoreiden valossa. Taloudellista hyvinvointia kuvataan muun muassa tulotason, tulonjaon, velkaantumisen ja työttömyyden näkökulmista. Hyvinvoinnin riskejä kuvataan indikaattoreilla, jotka kertovat ihmisten terveydestä, lastensuojelun tarpeesta, asunnottomuudesta sekä rikollisuudesta. Tilastollisten indikaattoreiden perusteella suuri osa espoolaisista voi hyvin. Tulotaso on maan korkeimpia, työttömyys ja toimeentulotukea saavien osuus asukkaista ovat valtakunnallisesti alhaiset, Espoossa asuu muuhun Suomeen verrattuna tervettä väestöä ja väkivaltarikoksia tehdään vähemmän kuin muissa suurimmissa kaupungeissa. Toisaalta eri väestöryhmien
ja alueiden väliset sosioekonomiset erot ovat kasvaneet (www.espoo.fi).
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvitys käynnistyi vihreiden ja sitoutumattomien valtuustoaloitteesta sekä ympäristölautakunnan järjestämän seminaarin johtopäätöksistä ja esityksestä. Kaupunginhallitus teki päätöksen, että hyvinvointipoliittinen ohjelma laaditaan täydentämään kaupungin kehittämisstrategiaa. Se on ensimmäinen vaihe hyvinvointistrategiatyössä, joka alkoi 2001. Kaupunki nimesi poikkihallinnollisen työ- ja ohjausryhmän valmistelemaan hyvinvointiselvityksen tekemistä ja loppuvaiheessa päätehtäväalueiden esimiehet ovat arvioineet kaupungin hyvinvoinnin tilaa ja haasteita. Ohjaava ja valvova ohjausryhmä koostuu lautakuntien edustajista ja poikkihallinnollinen työryhmä tekee käytännön valmistelutyön. Lisäksi kaupungin laajennettu johtoryhmä valvoo ja arvioi työn etenemistä.
Hyvinvointiselvityksestä käy ilmi kansallinen ja kansainvälinen tausta sekä työn kytkeytyminen Mikkelin kaupungin toimintastrategiaan. Keskeinen osa selvitystä on hyvinvointikuvaus, johon on jo olemassa olevista eri tietokannoista kerätty tietoja kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Saatuja tietoja on verrattu koko maahan, Etelä-Savoon sekä neljään vertailukaupunkiin. Hyvinvointikuvaus koostuu kuudesta osa-alueesta: yhdyskuntarakenne, väestö ja elinolot, elämäntavat ja elämänhallista, terveys, sosiaalinen toiminta, ympäristö sekä nykyinen palvelujärjestelmä.
Hyvinvointiselvityksen avulla käynnistetään kaupungin kaikilla tasoilla varsinainen strategiatyö. Tavoitteena on, että kaupungin valtuusto määrittelee jatkossa painopistealueet ja suunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on myös, että taloussuunnitelmassa ja –arvioissa on jokaisen hallintokunnan kohdalla kuntalaisten hyvinvointiin liittyviä tavoitteita. Näin menetellen kaupungin talousarvio- ja taloussuunnitelmaan sisältyy jatkossa integroituna Mikkelin hyvinvointiohjelma.
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvityksen tavoitteena on kertoa valittujen keskeisten indikaattoreiden avulla mikkeliläisten hyvinvoinnin tilasta, tuottaa tietoa, joka auttaa päättäjiä tekemään hyvinvointipoliittisia valintoja taloussuunnitelmien yhteydessä ja edistää poikkihallinnollista työskentelytapaa. Hyvinvointiselvityksen pohjalta valitaan mittareita, joiden avulla voidaan vuosittain seurata hyvinvoinnin kehitystä hallintokunnittain osana toimintakertomusta. Valitut mittarit on sovellettu Orimattilan kunnan perusselvitysmallista ja mukaan otettiin sellaisia mittareita ja indikaattoreita, joihin voi vaikuttaa kunnan toimenpitein ja kunnan järjestämillä palveluilla. Jotta kertyvä tieto olisi informatiivisempaa, sitä on verrattu valittuun neljään vertailukaupunkiin; Hämeenlinna, Porvoo, Kotka ja Joensuu ja vertailu on tehty sekä alueellisiin että valtakunnallisiin keskiarvoihin. Tarkoitus on ottaa osa mittareista jatkuvaan seurantaan, jotta kehitystä voidaan seurata pidemmällä aikavälillä.
Toimintastrategiaan liittyy yhtenä osana palvelutuotantostrategia, jossa organisaatio ja toimintatavat uudistetaan laadukkaiksi, tehokkaiksi, asiakaslähtöisiksi sekä saadaan samalla kustannussäästöä aikaan. Kaupungin toiminnassa omaksutaan kuntalaisten vuorovaikutukseen ja osallistumiseen perustuva toimintatapa. Keinona on laatia ja kehittää hyvinvointipoliittinen ohjelma, jossa määritellään palveluiden järjestämistavat ja niiden laatutaso.
Arvio kuntalaisten terveydestä perustuu ikävakioituun kuolleisuuteen, sairastuvuusindeksiin ja näiden perusteella mikkeliläisten terveydentila on lähellä maan keskiarvoa ja parempi kuin Etelä-Savon kunnissa keskimäärin. Mielenterveysongelmat ovat yleisempiä kuin Suomessa keskimäärin ja liittynevät runsaaseen alkoholin käyttöön, ilmenevät työkyvyttömyyseläkkeissä, mutta eivät ilmene itsemurhatilastoissa. Suurimmat terveysongelmat ovat krooniset kansansairaudet ja ovat samansuuntaisia valtakunnallisesti.
Se miten tämä auttaa päättäjiä tekemään hyvinvointipoliittisia valintoja taloussuunnitelmien yhteydessä ja edistää poikkihallinnollista työskentelytapaa, jää arvoitukseksi. Arvioinnin perusteella tulisi siis kunnan päättäjien osata muodostaa alkavan vuosikymmenen tavoitteet, budjettikauden ja talousarvoin kehykset terveyden edistämisen kehittämiselle.
Kun päätehtäväalueiden esimiehet ovat arvioineet kaupungin hyvinvoinnin tilaa ja haasteita, ei sosiaali- ja terveyspalveluista saatu irti merkittävämpää. SWOT analyysia käytettiin kuitenkin opetus-, teknisten- sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden arvioimiseen. Näin saatiin esille sekä vahvuudet, mahdollisuudet että myös uhkat ja heikkoudet, joiden avulla hyvinvointi-ohjelmasta esiin nousevia haasteita ja tavoitteita voidaan sulauttaa osaksi kaupungin talousarviota ja toimintasuunnitelmaa. Ohjaustyöryhmä katsoo tarpeelliseksi perustaa poikkihallinnolliset luottamushenkilö- ja virkamiestyöryhmät käynnistämään strategiatyötä - virkamiestyöryhmäksi sopii laajennettu johtoryhmä. Ohjausryhmä voisi koostua lautakuntien puheenjohtajista ja kaupunginhallituksen edustajista. Työryhmän tulee hyvissä ajoin ennen seuraavan talousarvion ja toimintasuunnitelman laatimista valmistella ohjausryhmän kanssa valtuustoseminaari, jonka tuloksena muodostuu käsitys hyvinvoinnin painopisteistä Mikkelissä.
Lähteet:
Hyvinvointikertomus. Stakes.
Mikkelin kaupungin hyvinvointiselvitys. Hyvinvointipoliittinen työryhmä. Mikkelin kaupungin julkaisuja 1/2003. Mikkeli.
Perttilä, K., Orre, S., Koskinen, S. & Rimpelä, M. 2004. Kuntien hyvinvointikertomus. Hankkeen loppuraportti. (pdf) Stakes, Aiheita 7/2004. Helsinki.
www.kunnat.net/hyvinvointikunta
www.espoo.fi
torstai 19. marraskuuta 2009
Kansalliset ohjelmat ja strategiat terveyden edistämisen johtamisen perustana
Kuntalain mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Kunnanvaltuusto määrittelee, miten tähän tehtävään kunnassa vastataan, kun se päättää kuntapolitiikan suunnasta. Kansalliset terveyspoliittiset tavoitteet on linjattu valtioneuvoston hyväksymässä Terveys 2015- kansanterveysohjelmassa. Päätavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen, näiden tulisi olla kunnissa yksi toiminnallisista painoalueista. Onhan terveyden edistäminen kunnissa yhteisvastuullista toimintaa. Siinä terveyden edistämisen laatusuositus on eräs kehittämistyön oivallinen väline.
Terveyden edistämisen laatusuositus on tarkoitettu työvälineeksi sekä kunnan/kuntayhtymän hallinnonaloille, päättäjille että työntekijöille myös terveydenhuollossa. Se tukee kuntien laadunhallintatyötä ja jäsentää sen laajaa toimintakenttää. Terveyden edistäminen ja väestön hyvinvointi nostetaan painoalueeksi kaikessa toiminnassa sektorirajat ylittäen. Laatusuosituksen tehtävänä on auttaa tehokkaiden toimintakäytäntöjen kehittämisessä ja suunnittelussa. Työssä tarvitaan terveyden edistämisen rakenteiden arviointia, voimavarojen suuntaamista ehkäisevään työhön, hyvinvointiosaamisen ja johtamisen kehittämistä ja vahvistamista sekä toiminnan säännöllistä arviointia ja seurantaa.
Terveyden edistämisen laatusuositus perustuu Ottawan julkilausumaan (Ottawa Charter 1986) ja siinä käytettyyn laatusuositukseen. Kunnan tehtävänä suositus perustuu olemassa olevaan näyttöön ja hyvistä käytännöistä saataviin kokemuksiin. STM:n seminaarissa 2006 haettiin terveyskeskusjärjestelmän perustehtävän määrittelyä, ennakkoluulotonta uudistamista ja kehittämistä, tähän tarvitaan valtakunnallista tukea. Potilaslähtöisyyttä vahvistetaan luomalla uusia toiminta/palvelumalleja erilaisten väestöryhmien erilaisiin tarpeisiin. Palvelut tulee kohdentaa niitä eniten tarvitseville, jotta voidaan kaventaa terveyseroja. Terveyskeskuksen aseman vahvistaminen edellyttää laadun parantamista ja osaamisen vahvistamista. Tutkimukseen ja sen kehittämiseen luodaan hyvien ratkaisujen ja kehittämishankkeiden tietokanta nettiin edistämään kehittämistyötä sekä luodaan tutkimustyön kehittämisjärjestelmä painottaa Myllymäki (2006.) Hoitoketjujen käyttöönottoa on tehostettava ja työskentelyn on oltava moniammatillista ja tiimityön toimivaa. Palvelurakenteen kehittäminen on välttämätöntä, mutta yhden kunnan mahdollisuudet muuttaa toiminta-ajatusta ovat rajalliset.
Suomen hallituksen vuonna 2007 laatima Terveyden edistämisen politiikkaohjelma toteaa terveyden edistämisen tukevan laajojen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista. Terveys nähdään yhtenä elämä tärkeimmistä arvoista sekä Suomalaisen menestyksen kilpailutekijänä. Terveyden edistämisen politiikkaohjelman tavoitteena on kansalaisten terveydentilan parantaminen sekä terveyserojen kaventuminen. Ohjelman keskeinen tehtävä on parantaa terveysnäkökohtien huomioista yhteiskuntamme eritasoisissa päätöksenteoissa sekä palvelujärjestelmissä. Ohjelma antaa suuntaviivat miten terveyden edistämisestä on hahmoteltu valtakunnantasolla ja miten kunnat voivat lähteä toteuttamaan ohjelmaa. Ohjelma tarjoaa näkökulmia terveyden edistämisen laaja-alaisuuteen ja siihen on poimittu niitä ”kipukohtia” jotka vaativat erityistä huomiota terveyden edistämisen kannalta. Politiikkaohjelmassa on huomioitu koko väestön terveyden edistäminen ikärakenteellisesti, lapsista vanhuksiin, ympäristö ja elinolot huomioiden. (Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.) Terveyden edistämisen politiikkaohjelma käsittelee osaltaan jo olemassa olevia terveyden edistämisen rakenteita kuten neuvolatoimintaa, kouluruokailua ja mielenterveystyön tärkeyttä. Haasteelliseksi terveyden edistämisen politiikkaohjelman elävöittäminen ruohonjuuritasolla tekee mm. taloudellisten resurssien rajallisuus. Kuntatalous on kireällä monessa kunnassa ja niukkuutta jaetaan mm. kouluruokailussa. Politiikkaohjelmassa todetaan, että erilaisia terveyden edistämisen kehittämisprojekteja voidaan rahoittaa monia eri teitä. Nyt perään kuulutetaan että näitä rajallisia määrärahoja kohdennetaan strategisesti valittuihin kohteisiin ja kehittämisprojektien tuloksien perusteella kehitettyjä uusi käytänteitä sekä menetelmiä siirretään aktiivisesti palvelujärjestelmiin. Oleellisesti tähän liittyy myös politiikkaohjelman seuranta ja arviointi.(Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.)
Matti Rimpelän artikkeli Suomen Lääkärilehdessä, vuodelta 2005 kiteyttää selkeästi kahden taulukon (1.Terveyden edistämisen näkökulmasta keskeisiä ohjelmia, kehittämishankkeita ja suosituksia ja 2. Kunnan kansanterveystyön ydintehtävät) avulla kunnan kansanterveystyötä terveyden edistäjänä ja näin ollen ne antavat suuntaviivat myös terveyden edistämisen johtamiselle. Kansanterveyslaki uudistettiin 2005/928 ja siinä osoitetaan terveyden edistämisen toteuttaminen haasteeksi koko kunnalle eri tehtäväalueilla. Tässä muutoksessa terveydenhoidon käsitteen sijalle ydinkäsitteeksi otettiin terveyden edistäminen osana kansanterveystyötä (1§). Kansanterveystyön ydintehtävät (10) neljä ensimmäistä kohtaa käsittelee kansanterveys-käsitettä ja tässä kohtaa keskeisiä asioita ovat kansanterveystutkimus, kansanterveystyön erityiset menetelmät ja kansanterveystyössä koulutuksen ja kokemuksen kautta saatu ammattitaito (Rimelä 2005). Terveydenhuollolla on kunnassa terveyden puolestapuhujan rooli.
Vaikka terveydenhuollon asiantuntijoilla ei olekaan valtaa muilla kunnan toimialoilla, heidän tulee kuitenkin aktiivisesti olla vaikuttamassa valmisteilla olevien päätösten mahdollisiin terveysvaikutuksiin. Kohdassa kuusi käsitellään terveyskasvatusta, kohdassa seitsemän terveydenhoitopalveluja, kohta 8 käsittelee terveyden edistämistä sairaanhoidossa, kohta 9 kansallisten ohjelmien ja suositusten soveltamista ja toteuttamista (esim. Terveys 2015 – kansanterveysohjelma, eri laatusuositukset jne.) Ydintehtävät - jaottelussa otetaan kantaa myös terveyden edistämisen johtamiseen. Tämän mukaan kunnassa tulisi koota terveyden edistämisestä vastaava henkilöstö yhteen. Kunnissa tarvitaan asiantuntijayksikkö, jonka tehtävänä on pitää kansanterveyden edistämistä terveydenhuollon tärkeimpänä päämääränä. Hallinnon ja johtamisen koulutus on saatava kuntoon kaikilla tasoilla, toteaa Myllymäki (2006). Rimpelän mukaan, kuntien tai alueiden asiantuntijayksiköistä muodostuisi koko maan kattava terveyden edistämisen erityisosaamisen infrastruktuuri. Haaste on mittava ja laaja. Mitä terveyden edistäminen käytännössä tarkoittaa? Tämä taitaa olla monelle kuntapäättäjälle ja terveydenhuollon ammattilaisellekin välillä epäselvää. Terveyden edistämisen sisältö koetaan epämääräiseksi. Nyt tarvitaankin yhteistä keskustelua ja käsitteiden määrittelyä ja siinähän johtajilla on tärkeä rooli
Lähteet:
• Myllymäki, K.2006. Terveyskeskus 2015 –terveyskeskustyön tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:56.
• Rimpelä, M. 2005. Kunnan kansanterveystyö terveyden edistäjänä 2. Kansanterveysvastuu ja ydintehtävät. (pdf) Suomen Lääkärilehti 45/2005, 4651-4655.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Esitteitä 2007:5.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:19.
• Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE-ohjelma 2008-2011.( .(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:6.
• Terveyden edistämisen politiikkaohjelma 2007.(pdf) Valtioneuvosto.
Terveyden edistämisen laatusuositus on tarkoitettu työvälineeksi sekä kunnan/kuntayhtymän hallinnonaloille, päättäjille että työntekijöille myös terveydenhuollossa. Se tukee kuntien laadunhallintatyötä ja jäsentää sen laajaa toimintakenttää. Terveyden edistäminen ja väestön hyvinvointi nostetaan painoalueeksi kaikessa toiminnassa sektorirajat ylittäen. Laatusuosituksen tehtävänä on auttaa tehokkaiden toimintakäytäntöjen kehittämisessä ja suunnittelussa. Työssä tarvitaan terveyden edistämisen rakenteiden arviointia, voimavarojen suuntaamista ehkäisevään työhön, hyvinvointiosaamisen ja johtamisen kehittämistä ja vahvistamista sekä toiminnan säännöllistä arviointia ja seurantaa.
Terveyden edistämisen laatusuositus perustuu Ottawan julkilausumaan (Ottawa Charter 1986) ja siinä käytettyyn laatusuositukseen. Kunnan tehtävänä suositus perustuu olemassa olevaan näyttöön ja hyvistä käytännöistä saataviin kokemuksiin. STM:n seminaarissa 2006 haettiin terveyskeskusjärjestelmän perustehtävän määrittelyä, ennakkoluulotonta uudistamista ja kehittämistä, tähän tarvitaan valtakunnallista tukea. Potilaslähtöisyyttä vahvistetaan luomalla uusia toiminta/palvelumalleja erilaisten väestöryhmien erilaisiin tarpeisiin. Palvelut tulee kohdentaa niitä eniten tarvitseville, jotta voidaan kaventaa terveyseroja. Terveyskeskuksen aseman vahvistaminen edellyttää laadun parantamista ja osaamisen vahvistamista. Tutkimukseen ja sen kehittämiseen luodaan hyvien ratkaisujen ja kehittämishankkeiden tietokanta nettiin edistämään kehittämistyötä sekä luodaan tutkimustyön kehittämisjärjestelmä painottaa Myllymäki (2006.) Hoitoketjujen käyttöönottoa on tehostettava ja työskentelyn on oltava moniammatillista ja tiimityön toimivaa. Palvelurakenteen kehittäminen on välttämätöntä, mutta yhden kunnan mahdollisuudet muuttaa toiminta-ajatusta ovat rajalliset.
Suomen hallituksen vuonna 2007 laatima Terveyden edistämisen politiikkaohjelma toteaa terveyden edistämisen tukevan laajojen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista. Terveys nähdään yhtenä elämä tärkeimmistä arvoista sekä Suomalaisen menestyksen kilpailutekijänä. Terveyden edistämisen politiikkaohjelman tavoitteena on kansalaisten terveydentilan parantaminen sekä terveyserojen kaventuminen. Ohjelman keskeinen tehtävä on parantaa terveysnäkökohtien huomioista yhteiskuntamme eritasoisissa päätöksenteoissa sekä palvelujärjestelmissä. Ohjelma antaa suuntaviivat miten terveyden edistämisestä on hahmoteltu valtakunnantasolla ja miten kunnat voivat lähteä toteuttamaan ohjelmaa. Ohjelma tarjoaa näkökulmia terveyden edistämisen laaja-alaisuuteen ja siihen on poimittu niitä ”kipukohtia” jotka vaativat erityistä huomiota terveyden edistämisen kannalta. Politiikkaohjelmassa on huomioitu koko väestön terveyden edistäminen ikärakenteellisesti, lapsista vanhuksiin, ympäristö ja elinolot huomioiden. (Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.) Terveyden edistämisen politiikkaohjelma käsittelee osaltaan jo olemassa olevia terveyden edistämisen rakenteita kuten neuvolatoimintaa, kouluruokailua ja mielenterveystyön tärkeyttä. Haasteelliseksi terveyden edistämisen politiikkaohjelman elävöittäminen ruohonjuuritasolla tekee mm. taloudellisten resurssien rajallisuus. Kuntatalous on kireällä monessa kunnassa ja niukkuutta jaetaan mm. kouluruokailussa. Politiikkaohjelmassa todetaan, että erilaisia terveyden edistämisen kehittämisprojekteja voidaan rahoittaa monia eri teitä. Nyt perään kuulutetaan että näitä rajallisia määrärahoja kohdennetaan strategisesti valittuihin kohteisiin ja kehittämisprojektien tuloksien perusteella kehitettyjä uusi käytänteitä sekä menetelmiä siirretään aktiivisesti palvelujärjestelmiin. Oleellisesti tähän liittyy myös politiikkaohjelman seuranta ja arviointi.(Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.)
Matti Rimpelän artikkeli Suomen Lääkärilehdessä, vuodelta 2005 kiteyttää selkeästi kahden taulukon (1.Terveyden edistämisen näkökulmasta keskeisiä ohjelmia, kehittämishankkeita ja suosituksia ja 2. Kunnan kansanterveystyön ydintehtävät) avulla kunnan kansanterveystyötä terveyden edistäjänä ja näin ollen ne antavat suuntaviivat myös terveyden edistämisen johtamiselle. Kansanterveyslaki uudistettiin 2005/928 ja siinä osoitetaan terveyden edistämisen toteuttaminen haasteeksi koko kunnalle eri tehtäväalueilla. Tässä muutoksessa terveydenhoidon käsitteen sijalle ydinkäsitteeksi otettiin terveyden edistäminen osana kansanterveystyötä (1§). Kansanterveystyön ydintehtävät (10) neljä ensimmäistä kohtaa käsittelee kansanterveys-käsitettä ja tässä kohtaa keskeisiä asioita ovat kansanterveystutkimus, kansanterveystyön erityiset menetelmät ja kansanterveystyössä koulutuksen ja kokemuksen kautta saatu ammattitaito (Rimelä 2005). Terveydenhuollolla on kunnassa terveyden puolestapuhujan rooli.
Vaikka terveydenhuollon asiantuntijoilla ei olekaan valtaa muilla kunnan toimialoilla, heidän tulee kuitenkin aktiivisesti olla vaikuttamassa valmisteilla olevien päätösten mahdollisiin terveysvaikutuksiin. Kohdassa kuusi käsitellään terveyskasvatusta, kohdassa seitsemän terveydenhoitopalveluja, kohta 8 käsittelee terveyden edistämistä sairaanhoidossa, kohta 9 kansallisten ohjelmien ja suositusten soveltamista ja toteuttamista (esim. Terveys 2015 – kansanterveysohjelma, eri laatusuositukset jne.) Ydintehtävät - jaottelussa otetaan kantaa myös terveyden edistämisen johtamiseen. Tämän mukaan kunnassa tulisi koota terveyden edistämisestä vastaava henkilöstö yhteen. Kunnissa tarvitaan asiantuntijayksikkö, jonka tehtävänä on pitää kansanterveyden edistämistä terveydenhuollon tärkeimpänä päämääränä. Hallinnon ja johtamisen koulutus on saatava kuntoon kaikilla tasoilla, toteaa Myllymäki (2006). Rimpelän mukaan, kuntien tai alueiden asiantuntijayksiköistä muodostuisi koko maan kattava terveyden edistämisen erityisosaamisen infrastruktuuri. Haaste on mittava ja laaja. Mitä terveyden edistäminen käytännössä tarkoittaa? Tämä taitaa olla monelle kuntapäättäjälle ja terveydenhuollon ammattilaisellekin välillä epäselvää. Terveyden edistämisen sisältö koetaan epämääräiseksi. Nyt tarvitaankin yhteistä keskustelua ja käsitteiden määrittelyä ja siinähän johtajilla on tärkeä rooli
Lähteet:
• Myllymäki, K.2006. Terveyskeskus 2015 –terveyskeskustyön tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:56.
• Rimpelä, M. 2005. Kunnan kansanterveystyö terveyden edistäjänä 2. Kansanterveysvastuu ja ydintehtävät. (pdf) Suomen Lääkärilehti 45/2005, 4651-4655.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Esitteitä 2007:5.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:19.
• Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE-ohjelma 2008-2011.( .(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:6.
• Terveyden edistämisen politiikkaohjelma 2007.(pdf) Valtioneuvosto.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Terveyden edistämisen johtamisen eettiset näkökulmat
Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (2000) on nimennyt yhteiset eettiset periaatteet terveydenhuollossa. Nämä periaatteet ovat: oikeus hyvään hoitoon, ihmisarvon kunnioitus, itsemääräämisoikeuden vaaliminen, oikeudenmukaisuus valintojen lähtökohtana, ammattitaito ja työnhallinta ja kumppanuus, keskinäinen arvonanto ja yhteistyö (Pietilä ym. 2002).
Nämä yhteisesti määritellyt ja hyväksytyt periaatteet ohjaavat myös terveydenedistämisen johtamista ja päätöksentekoa. Yksilön, kansalaisen kannalta terveydenedistämisessä suojeltavat inhimilliset oikeudet koskevat riittävää tiedonsaantia, itsemääräämistä, yksityisyyttä, luottamuksellisuutta, oikeudenmukaista kohtelua ja suojelua haitalta.
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaa. Ohjelma pyrkii terveyden tukemiseen ja sen edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Julkisen hallinnon tehtävänä on tarjota väestölle tasapuoliset mahdollisuudet hyvinvointiin ja terveeseen elämään. Stakesin ideakortissa on esitetty kaksi erilaista terveydenedistämisen johtamismallia, matriisimalli ja prosessijohtamisen malli. Jälkimmäisessä mallissa määritellään kuntastrategian painoalueiden mukaiset hyvinvointivastuut sekä määritellään ydinprosessit ja kullekin prosessille nimetään vastuuhenkilö. Prosessijohtaminen korostaa kaikkien hallintokuntien terveydenedistämisen tehtäviä ja toteuttamisvastuuta. Erityinen haaste on hyvinvointi ja terveystavoitteiden huomioon ottaminen kunnan kaikkien hallinnonalojen päätöksissä.TEJO-hankkeen väliraportissa useat haastateltavat korostivat terveyden edistämisen johtamisen poikkihallinnollisuutta johtamisen haasteena. Johtamisjärjestelmässä on selvennettävä haasteita. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja sen johtamisessa tulee olla "punainen lanka", jotta myös eettisyys voidaan taata.
Terveyden tasa-arvosta. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat demokratiassa yhteiskuntapolitiikan keskeisiä arvoja ja tavoitteita. Terveys on asa-alue, jossa väestöryhmien kesken on tunnistettu merkittävää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää panostamista huonoimmassa asemassa olevien terveyden parantamiseen. Terveydenhuollon etiikka on aina edellyttänyt, että hoitoa annetaan kaikille, ja erityisesti sitä eniten tarvitseville, riippumatta henkilön asemasta tai maksukyvystä. Ehkäisevässä työssä on aina panostettu suuren riskin ryhmiin (Melkas 2008).
Terveydenhuollon ja terveyden edistämisen päätöksen teossa balansoidaan lukuisten (rajattomien) toiveiden ja rajallisten budjettien, henkilön ja voimavarojen maailmassa. Päätöksenteon vaakakupeissa saattaa olla hyvinkin erilaisia, mutta vaikutukseltaan ja lopputulokseltaan kohtalaisen samanlaisia ideoita ja esityksiä, lukuisille eri sektoreille suunnattuja toimintoja sekä eri asiakasryhmiin kohdistuvia toiveita. Onko siis mahdollista tehdä eettisesti oikeanlaista päätöstä kun kaikilla kansalaisilla tulisi olla oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti esim. riippumatta iästä, sukupuolesta tai siitä mitä uskontoa tai elämänkatsomuksesta he tunnustava tai mitä etnisestä taustastaan he edustavat? Pareto-periaatteen mukaan hyödyn tavoittelu ei saisi aiheuttaa haitta tai epäoikeudenmukaisuutta muille. Kun päätöksen teon perustana on riittävä määrä tietoa joka on huolellisesti arvioitu, mahdolliset eri vaihtoehdot on puntaroitu ja tarkasteltu sekä mahdollisten päätösten seuraamuksia/vaikutuksia on riittäväsi arvioitu ja eri vaihtoehtojen laillisuus on huomioitu, on eettisesti kestävälle päätöksen teolle olemassa hyvä pohja. Oli päätös mikä tahansa, sen tulisi olla läpinäkyvä, päivänvalon kestävä ja linjassa niiden eettisen ohjeiden kanssa jotka ohjaavat terveydenhuollon koko toimintaa kautta linjan. (Maddalena, 2007, Niemelä 2008.)
Terveyden edistämisen toivotaan olevan kuntatasolla eri hallintolinjat ylittävää yhteistyötä. Eri ammattiryhmillä ja toimijoilla saattaa kuitenkin olla erilaiset eettiset koodistot ja ohjeensa. Aiheuttaako tämä ristiriitaa tai vaikeuttaako se päätöksen tekoa? Vähäkangas (2008) tuo esiin monitieteisen tutkimustyön onnistuminen edellytykset: ymmärtämistä, avoimuutta oppia uutta, erilaisten näkemysten kunnioittamista ja perinteiden tuntemista. Voisi ajatella että tämän olevan myös hyvä perusta moni ammatilliselle, eri hallinnonalat ylittävälle eettisen tarkastelun kestävälle terveyden edistämiselle. Ilman kommunikaatiota, avoimuutta uusille ajatuksille sekä näkemystä eri toimialojen toisiaan rikastuttavasta vaikutuksesta ei ole mahdollista saada aikaa hedelmällistä yhteistyötä, ei tieteen tekemisessä eikä terveyden edistämisessä. (Vähäkangas, 2008.)
Koska terveyden edistäminen on laaja-alaista ja koostuu monesta eri osa-alueesta, näiden osa-alueiden tuottaman tiedon yhdistäminen kokonaisnäkemyksen aikaansaamiseksi terveyden edistämisestä vaatii monitasoista ymmärrystä eri toimialoista sekä näiden eri osa-alueiden yhteisvaikutusten ymmärtämisestä terveyden edistämiseen. Parhaimmillaan moni ammatillinen, eri hallinnonalat ylittävä yhteistyö terveyden edistämiseksi tuottaa syvempää tietämystä, kuin vain ja ainoastaan jokaisen alan tietojen summaamisen ja johtaa näin uudenlaiseen ajatteluun ja uusiin lähestymistapoihin terveyden edistämiseksi. (Vähäkangas, 2008.)
Nämä yhteisesti määritellyt ja hyväksytyt periaatteet ohjaavat myös terveydenedistämisen johtamista ja päätöksentekoa. Yksilön, kansalaisen kannalta terveydenedistämisessä suojeltavat inhimilliset oikeudet koskevat riittävää tiedonsaantia, itsemääräämistä, yksityisyyttä, luottamuksellisuutta, oikeudenmukaista kohtelua ja suojelua haitalta.
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaa. Ohjelma pyrkii terveyden tukemiseen ja sen edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Julkisen hallinnon tehtävänä on tarjota väestölle tasapuoliset mahdollisuudet hyvinvointiin ja terveeseen elämään. Stakesin ideakortissa on esitetty kaksi erilaista terveydenedistämisen johtamismallia, matriisimalli ja prosessijohtamisen malli. Jälkimmäisessä mallissa määritellään kuntastrategian painoalueiden mukaiset hyvinvointivastuut sekä määritellään ydinprosessit ja kullekin prosessille nimetään vastuuhenkilö. Prosessijohtaminen korostaa kaikkien hallintokuntien terveydenedistämisen tehtäviä ja toteuttamisvastuuta. Erityinen haaste on hyvinvointi ja terveystavoitteiden huomioon ottaminen kunnan kaikkien hallinnonalojen päätöksissä.TEJO-hankkeen väliraportissa useat haastateltavat korostivat terveyden edistämisen johtamisen poikkihallinnollisuutta johtamisen haasteena. Johtamisjärjestelmässä on selvennettävä haasteita. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja sen johtamisessa tulee olla "punainen lanka", jotta myös eettisyys voidaan taata.
Terveyden tasa-arvosta. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat demokratiassa yhteiskuntapolitiikan keskeisiä arvoja ja tavoitteita. Terveys on asa-alue, jossa väestöryhmien kesken on tunnistettu merkittävää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää panostamista huonoimmassa asemassa olevien terveyden parantamiseen. Terveydenhuollon etiikka on aina edellyttänyt, että hoitoa annetaan kaikille, ja erityisesti sitä eniten tarvitseville, riippumatta henkilön asemasta tai maksukyvystä. Ehkäisevässä työssä on aina panostettu suuren riskin ryhmiin (Melkas 2008).
Terveydenhuollon ja terveyden edistämisen päätöksen teossa balansoidaan lukuisten (rajattomien) toiveiden ja rajallisten budjettien, henkilön ja voimavarojen maailmassa. Päätöksenteon vaakakupeissa saattaa olla hyvinkin erilaisia, mutta vaikutukseltaan ja lopputulokseltaan kohtalaisen samanlaisia ideoita ja esityksiä, lukuisille eri sektoreille suunnattuja toimintoja sekä eri asiakasryhmiin kohdistuvia toiveita. Onko siis mahdollista tehdä eettisesti oikeanlaista päätöstä kun kaikilla kansalaisilla tulisi olla oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti esim. riippumatta iästä, sukupuolesta tai siitä mitä uskontoa tai elämänkatsomuksesta he tunnustava tai mitä etnisestä taustastaan he edustavat? Pareto-periaatteen mukaan hyödyn tavoittelu ei saisi aiheuttaa haitta tai epäoikeudenmukaisuutta muille. Kun päätöksen teon perustana on riittävä määrä tietoa joka on huolellisesti arvioitu, mahdolliset eri vaihtoehdot on puntaroitu ja tarkasteltu sekä mahdollisten päätösten seuraamuksia/vaikutuksia on riittäväsi arvioitu ja eri vaihtoehtojen laillisuus on huomioitu, on eettisesti kestävälle päätöksen teolle olemassa hyvä pohja. Oli päätös mikä tahansa, sen tulisi olla läpinäkyvä, päivänvalon kestävä ja linjassa niiden eettisen ohjeiden kanssa jotka ohjaavat terveydenhuollon koko toimintaa kautta linjan. (Maddalena, 2007, Niemelä 2008.)
Terveyden edistämisen toivotaan olevan kuntatasolla eri hallintolinjat ylittävää yhteistyötä. Eri ammattiryhmillä ja toimijoilla saattaa kuitenkin olla erilaiset eettiset koodistot ja ohjeensa. Aiheuttaako tämä ristiriitaa tai vaikeuttaako se päätöksen tekoa? Vähäkangas (2008) tuo esiin monitieteisen tutkimustyön onnistuminen edellytykset: ymmärtämistä, avoimuutta oppia uutta, erilaisten näkemysten kunnioittamista ja perinteiden tuntemista. Voisi ajatella että tämän olevan myös hyvä perusta moni ammatilliselle, eri hallinnonalat ylittävälle eettisen tarkastelun kestävälle terveyden edistämiselle. Ilman kommunikaatiota, avoimuutta uusille ajatuksille sekä näkemystä eri toimialojen toisiaan rikastuttavasta vaikutuksesta ei ole mahdollista saada aikaa hedelmällistä yhteistyötä, ei tieteen tekemisessä eikä terveyden edistämisessä. (Vähäkangas, 2008.)
Koska terveyden edistäminen on laaja-alaista ja koostuu monesta eri osa-alueesta, näiden osa-alueiden tuottaman tiedon yhdistäminen kokonaisnäkemyksen aikaansaamiseksi terveyden edistämisestä vaatii monitasoista ymmärrystä eri toimialoista sekä näiden eri osa-alueiden yhteisvaikutusten ymmärtämisestä terveyden edistämiseen. Parhaimmillaan moni ammatillinen, eri hallinnonalat ylittävä yhteistyö terveyden edistämiseksi tuottaa syvempää tietämystä, kuin vain ja ainoastaan jokaisen alan tietojen summaamisen ja johtaa näin uudenlaiseen ajatteluun ja uusiin lähestymistapoihin terveyden edistämiseksi. (Vähäkangas, 2008.)
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
...JATKUU (moniulotteinen terveyden edistäminen ja sen johtaminen)
TEJO-hanke raportissa tuli ilme ettei Terveys 2015-kansanterveysohjema, jonka tulisi olla osa kuntasuunnitelmaan, ollut välttämättä tuttu kunnan päättäjille ja työntekijöille. Ohjelmasta saatettiin olla tietoisia, mutta sen sisällön tuntemus saattoi olla hatara tai olematon. Hankkeeseen osallistuneet olivat pohtineet puheenvuoroissaan mm. ”ottavatko ihmiset itse riittävästi vastuuta terveydestään? Osaavatko he tehdä hyvinvointinsa kannalta oikeita valintoja?” Ihmiset tarvitsevat ohjausta, neuvontaa, suuntaviivoja… Terveyden edistäminen on juuri tätä varten ja tämä tulisi huomioida kunnan kaikkien hallintoalojen päätöksissä. Tämä taas ei voi onnistua ellei päätöksien tekoon osallistuvilla päättäjillä ole tieto millainen kansallinen toimintasuunnitelma on ohjaamassa toimintaa! Olisiko aiheellisesti kysyä: ”Ottavatko päättäjät itse riittävästi vastuuta kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä?” tai ”Osaavatko päättäjät tehdä kuntalaisten kannalta oikeita valintoja?”
...JATKUU (moniulotteinen terveyden edistäminen ja sen johtaminen)
Stakesin Ideakortin 1/2007 mukaan terveyden edistämisen johtamisjärjestelmiä on yleensä kahta mallia. Johtamisen matriisimallissa kunnan eri hallintoaloilta (terveys-, sosiaali-, koulutoimi, tekninen toimi, ympäristötoimi sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi) nimetään edustajat kunnan terveyden edistämisen työryhmään. Poikkihallinnolliset terveyden edistämien tehtävät jaetaan työryhmän jäsenten kesken ja tarvittaessa mukaan kutsutaan tarvittavat yhteistyöryhmät. Terveyden edistämisen prosessijohtamisen mallissa kuntastrategiassa esiintyvät hyvinvointivastuut määritellään ns. ydinprosesseiksi. Jokaisella prosessilla on oma vastuuhenkilönsä. Vastuuhenkilöiden velvollisuutena on viedä asioita eteenpäin ja toteuttaa niitä yhdessä eri hallintoalojen yhdyshenkilöiden kanssa. Tässä mallissa korostuu eri hallintoalojen terveyden edistämisen tehtävää ja vastuuta.
TEJO-hankkeessa käytettiin poikkihallinnollista työskentely- ja johtamistapaa ja johtamisen työvälineinä hyvinvointikertomusta sekä ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakoinnin menetelmiä (IVA). Esimerkiksi hyvinvointikertomus tarjosi eri hallinnonalojen edustajille mahdollisuuden yhdessä pohtia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ja vaikuttavia tekijöitä.
TEJO-hankkeessa käytettiin poikkihallinnollista työskentely- ja johtamistapaa ja johtamisen työvälineinä hyvinvointikertomusta sekä ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakoinnin menetelmiä (IVA). Esimerkiksi hyvinvointikertomus tarjosi eri hallinnonalojen edustajille mahdollisuuden yhdessä pohtia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ja vaikuttavia tekijöitä.
Moniulotteinen terveyden edistäminen ja sen johtaminen
Terveys voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta ja eri tavoin. Terveyttä voidaan tarkastella biologisen käsitteenä, sairauden puutoksen, sosiaalisena ilmiönä, toiminnan mahdollistavana voimavarana, hyvinvointina tai vaikkapa sairauden vastakohtana. Jakartan julistuksen mukaan terveys nähdään inhimillisenä perusarvona ja välttämättömän sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle. (Mikkonen, 2007. Barometri 2008, Jakartan julistus)
Yhtä lukuisia määritelmiä on myös terveyden edistämiselle.
Maailman Terveysjärjestön (WHO) Ottawanssa 1986 luodun asiakirjan mukaan terveyden edistäminen määritellään toiminnaksi, jonka tarkoituksen on parantaa ihmisten mahdollisuuksia ja edellytyksiä huolehtia omasta ja ympäristönsä terveydestä. ( Ottawan asiakirja 1986). Stakesin Ideakortti (2007) hahmottelee terveyden edistämisen terveyspolitiikan toimintalinjana, jonka tavoitteena on väestön terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen. Terveyden edistämisen keskuksen tuottamassa paperissa (Mikkonen) terveyden edistäminen määritellään toiminnaksi, jossa mahdollisuuksien ja muutosten aikaansaamisen kautta tavoitellaan terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäistään sairauksia.
Kansainvälisesti (WHO, Ottawan julkilausuma ja Bangkokin julkilausuma) terveyden edistäminen on nähty terveyspolitiikan ja laajemmin koko yhteisyhteiskuntapolitiikan yhteisenä toimintalinjana ja haasteena. Tämän linjauksen toteuttamiseen tarvitaan eri toimialojen yhteistyötä. Tämän ajatuksen perustana on näkemys, jossa terveyteen nähdään vaikuttavan pääosin muut kuin terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvät järjestelmät.(Rimpelä, 2005, Barometri 2008) Suomessa terveyden edistämistä ohjaa Terveys 2016- kansanterveysohjelma joka pyrkii terveyden tukemiseen sekä terveyden edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Ohjelma on valtioneuvoston hyväksymä.
Kuntasuunnittelussa terveyden edistämisen tulisi perustua kansallisiin terveyspoliittisiin tavoitteisiin sekä kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntastrategian tulisi sisältää hyvinvointitavoitteet, hyvinvointi ja terveys tulisi sisällyttää strategiseksi painoalueeksi ja nähdä koko hallintoalan yhteisenä asiana. (Rimpelä, 2005, TEJO) Tämän saavuttamiseksi tarvitaan eri hallinnonalojen yhteistyötä sekä johtamista. Kuntalaiset vaikuttavat omilla valinnollaa omaa terveyteensä ja sen edistämiseen. Julkisen hallinnon tehtäviin kuuluu mahdollistaa väestölle tasapuoliset mahdollisuuden terveeseen elämään ja hyvinvointiin… JATKUU
Yhtä lukuisia määritelmiä on myös terveyden edistämiselle.
Maailman Terveysjärjestön (WHO) Ottawanssa 1986 luodun asiakirjan mukaan terveyden edistäminen määritellään toiminnaksi, jonka tarkoituksen on parantaa ihmisten mahdollisuuksia ja edellytyksiä huolehtia omasta ja ympäristönsä terveydestä. ( Ottawan asiakirja 1986). Stakesin Ideakortti (2007) hahmottelee terveyden edistämisen terveyspolitiikan toimintalinjana, jonka tavoitteena on väestön terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen. Terveyden edistämisen keskuksen tuottamassa paperissa (Mikkonen) terveyden edistäminen määritellään toiminnaksi, jossa mahdollisuuksien ja muutosten aikaansaamisen kautta tavoitellaan terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäistään sairauksia.
Kansainvälisesti (WHO, Ottawan julkilausuma ja Bangkokin julkilausuma) terveyden edistäminen on nähty terveyspolitiikan ja laajemmin koko yhteisyhteiskuntapolitiikan yhteisenä toimintalinjana ja haasteena. Tämän linjauksen toteuttamiseen tarvitaan eri toimialojen yhteistyötä. Tämän ajatuksen perustana on näkemys, jossa terveyteen nähdään vaikuttavan pääosin muut kuin terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvät järjestelmät.(Rimpelä, 2005, Barometri 2008) Suomessa terveyden edistämistä ohjaa Terveys 2016- kansanterveysohjelma joka pyrkii terveyden tukemiseen sekä terveyden edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Ohjelma on valtioneuvoston hyväksymä.
Kuntasuunnittelussa terveyden edistämisen tulisi perustua kansallisiin terveyspoliittisiin tavoitteisiin sekä kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntastrategian tulisi sisältää hyvinvointitavoitteet, hyvinvointi ja terveys tulisi sisällyttää strategiseksi painoalueeksi ja nähdä koko hallintoalan yhteisenä asiana. (Rimpelä, 2005, TEJO) Tämän saavuttamiseksi tarvitaan eri hallinnonalojen yhteistyötä sekä johtamista. Kuntalaiset vaikuttavat omilla valinnollaa omaa terveyteensä ja sen edistämiseen. Julkisen hallinnon tehtäviin kuuluu mahdollistaa väestölle tasapuoliset mahdollisuuden terveeseen elämään ja hyvinvointiin… JATKUU
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)