Kuntalain mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Kunnanvaltuusto määrittelee, miten tähän tehtävään kunnassa vastataan, kun se päättää kuntapolitiikan suunnasta. Kansalliset terveyspoliittiset tavoitteet on linjattu valtioneuvoston hyväksymässä Terveys 2015- kansanterveysohjelmassa. Päätavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen, näiden tulisi olla kunnissa yksi toiminnallisista painoalueista. Onhan terveyden edistäminen kunnissa yhteisvastuullista toimintaa. Siinä terveyden edistämisen laatusuositus on eräs kehittämistyön oivallinen väline.
Terveyden edistämisen laatusuositus on tarkoitettu työvälineeksi sekä kunnan/kuntayhtymän hallinnonaloille, päättäjille että työntekijöille myös terveydenhuollossa. Se tukee kuntien laadunhallintatyötä ja jäsentää sen laajaa toimintakenttää. Terveyden edistäminen ja väestön hyvinvointi nostetaan painoalueeksi kaikessa toiminnassa sektorirajat ylittäen. Laatusuosituksen tehtävänä on auttaa tehokkaiden toimintakäytäntöjen kehittämisessä ja suunnittelussa. Työssä tarvitaan terveyden edistämisen rakenteiden arviointia, voimavarojen suuntaamista ehkäisevään työhön, hyvinvointiosaamisen ja johtamisen kehittämistä ja vahvistamista sekä toiminnan säännöllistä arviointia ja seurantaa.
Terveyden edistämisen laatusuositus perustuu Ottawan julkilausumaan (Ottawa Charter 1986) ja siinä käytettyyn laatusuositukseen. Kunnan tehtävänä suositus perustuu olemassa olevaan näyttöön ja hyvistä käytännöistä saataviin kokemuksiin. STM:n seminaarissa 2006 haettiin terveyskeskusjärjestelmän perustehtävän määrittelyä, ennakkoluulotonta uudistamista ja kehittämistä, tähän tarvitaan valtakunnallista tukea. Potilaslähtöisyyttä vahvistetaan luomalla uusia toiminta/palvelumalleja erilaisten väestöryhmien erilaisiin tarpeisiin. Palvelut tulee kohdentaa niitä eniten tarvitseville, jotta voidaan kaventaa terveyseroja. Terveyskeskuksen aseman vahvistaminen edellyttää laadun parantamista ja osaamisen vahvistamista. Tutkimukseen ja sen kehittämiseen luodaan hyvien ratkaisujen ja kehittämishankkeiden tietokanta nettiin edistämään kehittämistyötä sekä luodaan tutkimustyön kehittämisjärjestelmä painottaa Myllymäki (2006.) Hoitoketjujen käyttöönottoa on tehostettava ja työskentelyn on oltava moniammatillista ja tiimityön toimivaa. Palvelurakenteen kehittäminen on välttämätöntä, mutta yhden kunnan mahdollisuudet muuttaa toiminta-ajatusta ovat rajalliset.
Suomen hallituksen vuonna 2007 laatima Terveyden edistämisen politiikkaohjelma toteaa terveyden edistämisen tukevan laajojen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista. Terveys nähdään yhtenä elämä tärkeimmistä arvoista sekä Suomalaisen menestyksen kilpailutekijänä. Terveyden edistämisen politiikkaohjelman tavoitteena on kansalaisten terveydentilan parantaminen sekä terveyserojen kaventuminen. Ohjelman keskeinen tehtävä on parantaa terveysnäkökohtien huomioista yhteiskuntamme eritasoisissa päätöksenteoissa sekä palvelujärjestelmissä. Ohjelma antaa suuntaviivat miten terveyden edistämisestä on hahmoteltu valtakunnantasolla ja miten kunnat voivat lähteä toteuttamaan ohjelmaa. Ohjelma tarjoaa näkökulmia terveyden edistämisen laaja-alaisuuteen ja siihen on poimittu niitä ”kipukohtia” jotka vaativat erityistä huomiota terveyden edistämisen kannalta. Politiikkaohjelmassa on huomioitu koko väestön terveyden edistäminen ikärakenteellisesti, lapsista vanhuksiin, ympäristö ja elinolot huomioiden. (Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.) Terveyden edistämisen politiikkaohjelma käsittelee osaltaan jo olemassa olevia terveyden edistämisen rakenteita kuten neuvolatoimintaa, kouluruokailua ja mielenterveystyön tärkeyttä. Haasteelliseksi terveyden edistämisen politiikkaohjelman elävöittäminen ruohonjuuritasolla tekee mm. taloudellisten resurssien rajallisuus. Kuntatalous on kireällä monessa kunnassa ja niukkuutta jaetaan mm. kouluruokailussa. Politiikkaohjelmassa todetaan, että erilaisia terveyden edistämisen kehittämisprojekteja voidaan rahoittaa monia eri teitä. Nyt perään kuulutetaan että näitä rajallisia määrärahoja kohdennetaan strategisesti valittuihin kohteisiin ja kehittämisprojektien tuloksien perusteella kehitettyjä uusi käytänteitä sekä menetelmiä siirretään aktiivisesti palvelujärjestelmiin. Oleellisesti tähän liittyy myös politiikkaohjelman seuranta ja arviointi.(Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, 2007.)
Matti Rimpelän artikkeli Suomen Lääkärilehdessä, vuodelta 2005 kiteyttää selkeästi kahden taulukon (1.Terveyden edistämisen näkökulmasta keskeisiä ohjelmia, kehittämishankkeita ja suosituksia ja 2. Kunnan kansanterveystyön ydintehtävät) avulla kunnan kansanterveystyötä terveyden edistäjänä ja näin ollen ne antavat suuntaviivat myös terveyden edistämisen johtamiselle. Kansanterveyslaki uudistettiin 2005/928 ja siinä osoitetaan terveyden edistämisen toteuttaminen haasteeksi koko kunnalle eri tehtäväalueilla. Tässä muutoksessa terveydenhoidon käsitteen sijalle ydinkäsitteeksi otettiin terveyden edistäminen osana kansanterveystyötä (1§). Kansanterveystyön ydintehtävät (10) neljä ensimmäistä kohtaa käsittelee kansanterveys-käsitettä ja tässä kohtaa keskeisiä asioita ovat kansanterveystutkimus, kansanterveystyön erityiset menetelmät ja kansanterveystyössä koulutuksen ja kokemuksen kautta saatu ammattitaito (Rimelä 2005). Terveydenhuollolla on kunnassa terveyden puolestapuhujan rooli.
Vaikka terveydenhuollon asiantuntijoilla ei olekaan valtaa muilla kunnan toimialoilla, heidän tulee kuitenkin aktiivisesti olla vaikuttamassa valmisteilla olevien päätösten mahdollisiin terveysvaikutuksiin. Kohdassa kuusi käsitellään terveyskasvatusta, kohdassa seitsemän terveydenhoitopalveluja, kohta 8 käsittelee terveyden edistämistä sairaanhoidossa, kohta 9 kansallisten ohjelmien ja suositusten soveltamista ja toteuttamista (esim. Terveys 2015 – kansanterveysohjelma, eri laatusuositukset jne.) Ydintehtävät - jaottelussa otetaan kantaa myös terveyden edistämisen johtamiseen. Tämän mukaan kunnassa tulisi koota terveyden edistämisestä vastaava henkilöstö yhteen. Kunnissa tarvitaan asiantuntijayksikkö, jonka tehtävänä on pitää kansanterveyden edistämistä terveydenhuollon tärkeimpänä päämääränä. Hallinnon ja johtamisen koulutus on saatava kuntoon kaikilla tasoilla, toteaa Myllymäki (2006). Rimpelän mukaan, kuntien tai alueiden asiantuntijayksiköistä muodostuisi koko maan kattava terveyden edistämisen erityisosaamisen infrastruktuuri. Haaste on mittava ja laaja. Mitä terveyden edistäminen käytännössä tarkoittaa? Tämä taitaa olla monelle kuntapäättäjälle ja terveydenhuollon ammattilaisellekin välillä epäselvää. Terveyden edistämisen sisältö koetaan epämääräiseksi. Nyt tarvitaankin yhteistä keskustelua ja käsitteiden määrittelyä ja siinähän johtajilla on tärkeä rooli
Lähteet:
• Myllymäki, K.2006. Terveyskeskus 2015 –terveyskeskustyön tulevaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:56.
• Rimpelä, M. 2005. Kunnan kansanterveystyö terveyden edistäjänä 2. Kansanterveysvastuu ja ydintehtävät. (pdf) Suomen Lääkärilehti 45/2005, 4651-4655.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Esitteitä 2007:5.
• Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Terveyden edistämisen laatusuositus.(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:19.
• Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE-ohjelma 2008-2011.( .(pdf) Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:6.
• Terveyden edistämisen politiikkaohjelma 2007.(pdf) Valtioneuvosto.
torstai 19. marraskuuta 2009
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Terveyden edistämisen johtamisen eettiset näkökulmat
Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (2000) on nimennyt yhteiset eettiset periaatteet terveydenhuollossa. Nämä periaatteet ovat: oikeus hyvään hoitoon, ihmisarvon kunnioitus, itsemääräämisoikeuden vaaliminen, oikeudenmukaisuus valintojen lähtökohtana, ammattitaito ja työnhallinta ja kumppanuus, keskinäinen arvonanto ja yhteistyö (Pietilä ym. 2002).
Nämä yhteisesti määritellyt ja hyväksytyt periaatteet ohjaavat myös terveydenedistämisen johtamista ja päätöksentekoa. Yksilön, kansalaisen kannalta terveydenedistämisessä suojeltavat inhimilliset oikeudet koskevat riittävää tiedonsaantia, itsemääräämistä, yksityisyyttä, luottamuksellisuutta, oikeudenmukaista kohtelua ja suojelua haitalta.
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaa. Ohjelma pyrkii terveyden tukemiseen ja sen edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Julkisen hallinnon tehtävänä on tarjota väestölle tasapuoliset mahdollisuudet hyvinvointiin ja terveeseen elämään. Stakesin ideakortissa on esitetty kaksi erilaista terveydenedistämisen johtamismallia, matriisimalli ja prosessijohtamisen malli. Jälkimmäisessä mallissa määritellään kuntastrategian painoalueiden mukaiset hyvinvointivastuut sekä määritellään ydinprosessit ja kullekin prosessille nimetään vastuuhenkilö. Prosessijohtaminen korostaa kaikkien hallintokuntien terveydenedistämisen tehtäviä ja toteuttamisvastuuta. Erityinen haaste on hyvinvointi ja terveystavoitteiden huomioon ottaminen kunnan kaikkien hallinnonalojen päätöksissä.TEJO-hankkeen väliraportissa useat haastateltavat korostivat terveyden edistämisen johtamisen poikkihallinnollisuutta johtamisen haasteena. Johtamisjärjestelmässä on selvennettävä haasteita. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja sen johtamisessa tulee olla "punainen lanka", jotta myös eettisyys voidaan taata.
Terveyden tasa-arvosta. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat demokratiassa yhteiskuntapolitiikan keskeisiä arvoja ja tavoitteita. Terveys on asa-alue, jossa väestöryhmien kesken on tunnistettu merkittävää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää panostamista huonoimmassa asemassa olevien terveyden parantamiseen. Terveydenhuollon etiikka on aina edellyttänyt, että hoitoa annetaan kaikille, ja erityisesti sitä eniten tarvitseville, riippumatta henkilön asemasta tai maksukyvystä. Ehkäisevässä työssä on aina panostettu suuren riskin ryhmiin (Melkas 2008).
Terveydenhuollon ja terveyden edistämisen päätöksen teossa balansoidaan lukuisten (rajattomien) toiveiden ja rajallisten budjettien, henkilön ja voimavarojen maailmassa. Päätöksenteon vaakakupeissa saattaa olla hyvinkin erilaisia, mutta vaikutukseltaan ja lopputulokseltaan kohtalaisen samanlaisia ideoita ja esityksiä, lukuisille eri sektoreille suunnattuja toimintoja sekä eri asiakasryhmiin kohdistuvia toiveita. Onko siis mahdollista tehdä eettisesti oikeanlaista päätöstä kun kaikilla kansalaisilla tulisi olla oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti esim. riippumatta iästä, sukupuolesta tai siitä mitä uskontoa tai elämänkatsomuksesta he tunnustava tai mitä etnisestä taustastaan he edustavat? Pareto-periaatteen mukaan hyödyn tavoittelu ei saisi aiheuttaa haitta tai epäoikeudenmukaisuutta muille. Kun päätöksen teon perustana on riittävä määrä tietoa joka on huolellisesti arvioitu, mahdolliset eri vaihtoehdot on puntaroitu ja tarkasteltu sekä mahdollisten päätösten seuraamuksia/vaikutuksia on riittäväsi arvioitu ja eri vaihtoehtojen laillisuus on huomioitu, on eettisesti kestävälle päätöksen teolle olemassa hyvä pohja. Oli päätös mikä tahansa, sen tulisi olla läpinäkyvä, päivänvalon kestävä ja linjassa niiden eettisen ohjeiden kanssa jotka ohjaavat terveydenhuollon koko toimintaa kautta linjan. (Maddalena, 2007, Niemelä 2008.)
Terveyden edistämisen toivotaan olevan kuntatasolla eri hallintolinjat ylittävää yhteistyötä. Eri ammattiryhmillä ja toimijoilla saattaa kuitenkin olla erilaiset eettiset koodistot ja ohjeensa. Aiheuttaako tämä ristiriitaa tai vaikeuttaako se päätöksen tekoa? Vähäkangas (2008) tuo esiin monitieteisen tutkimustyön onnistuminen edellytykset: ymmärtämistä, avoimuutta oppia uutta, erilaisten näkemysten kunnioittamista ja perinteiden tuntemista. Voisi ajatella että tämän olevan myös hyvä perusta moni ammatilliselle, eri hallinnonalat ylittävälle eettisen tarkastelun kestävälle terveyden edistämiselle. Ilman kommunikaatiota, avoimuutta uusille ajatuksille sekä näkemystä eri toimialojen toisiaan rikastuttavasta vaikutuksesta ei ole mahdollista saada aikaa hedelmällistä yhteistyötä, ei tieteen tekemisessä eikä terveyden edistämisessä. (Vähäkangas, 2008.)
Koska terveyden edistäminen on laaja-alaista ja koostuu monesta eri osa-alueesta, näiden osa-alueiden tuottaman tiedon yhdistäminen kokonaisnäkemyksen aikaansaamiseksi terveyden edistämisestä vaatii monitasoista ymmärrystä eri toimialoista sekä näiden eri osa-alueiden yhteisvaikutusten ymmärtämisestä terveyden edistämiseen. Parhaimmillaan moni ammatillinen, eri hallinnonalat ylittävä yhteistyö terveyden edistämiseksi tuottaa syvempää tietämystä, kuin vain ja ainoastaan jokaisen alan tietojen summaamisen ja johtaa näin uudenlaiseen ajatteluun ja uusiin lähestymistapoihin terveyden edistämiseksi. (Vähäkangas, 2008.)
Nämä yhteisesti määritellyt ja hyväksytyt periaatteet ohjaavat myös terveydenedistämisen johtamista ja päätöksentekoa. Yksilön, kansalaisen kannalta terveydenedistämisessä suojeltavat inhimilliset oikeudet koskevat riittävää tiedonsaantia, itsemääräämistä, yksityisyyttä, luottamuksellisuutta, oikeudenmukaista kohtelua ja suojelua haitalta.
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaa. Ohjelma pyrkii terveyden tukemiseen ja sen edistämiseen kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Julkisen hallinnon tehtävänä on tarjota väestölle tasapuoliset mahdollisuudet hyvinvointiin ja terveeseen elämään. Stakesin ideakortissa on esitetty kaksi erilaista terveydenedistämisen johtamismallia, matriisimalli ja prosessijohtamisen malli. Jälkimmäisessä mallissa määritellään kuntastrategian painoalueiden mukaiset hyvinvointivastuut sekä määritellään ydinprosessit ja kullekin prosessille nimetään vastuuhenkilö. Prosessijohtaminen korostaa kaikkien hallintokuntien terveydenedistämisen tehtäviä ja toteuttamisvastuuta. Erityinen haaste on hyvinvointi ja terveystavoitteiden huomioon ottaminen kunnan kaikkien hallinnonalojen päätöksissä.TEJO-hankkeen väliraportissa useat haastateltavat korostivat terveyden edistämisen johtamisen poikkihallinnollisuutta johtamisen haasteena. Johtamisjärjestelmässä on selvennettävä haasteita. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja sen johtamisessa tulee olla "punainen lanka", jotta myös eettisyys voidaan taata.
Terveyden tasa-arvosta. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat demokratiassa yhteiskuntapolitiikan keskeisiä arvoja ja tavoitteita. Terveys on asa-alue, jossa väestöryhmien kesken on tunnistettu merkittävää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää panostamista huonoimmassa asemassa olevien terveyden parantamiseen. Terveydenhuollon etiikka on aina edellyttänyt, että hoitoa annetaan kaikille, ja erityisesti sitä eniten tarvitseville, riippumatta henkilön asemasta tai maksukyvystä. Ehkäisevässä työssä on aina panostettu suuren riskin ryhmiin (Melkas 2008).
Terveydenhuollon ja terveyden edistämisen päätöksen teossa balansoidaan lukuisten (rajattomien) toiveiden ja rajallisten budjettien, henkilön ja voimavarojen maailmassa. Päätöksenteon vaakakupeissa saattaa olla hyvinkin erilaisia, mutta vaikutukseltaan ja lopputulokseltaan kohtalaisen samanlaisia ideoita ja esityksiä, lukuisille eri sektoreille suunnattuja toimintoja sekä eri asiakasryhmiin kohdistuvia toiveita. Onko siis mahdollista tehdä eettisesti oikeanlaista päätöstä kun kaikilla kansalaisilla tulisi olla oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti esim. riippumatta iästä, sukupuolesta tai siitä mitä uskontoa tai elämänkatsomuksesta he tunnustava tai mitä etnisestä taustastaan he edustavat? Pareto-periaatteen mukaan hyödyn tavoittelu ei saisi aiheuttaa haitta tai epäoikeudenmukaisuutta muille. Kun päätöksen teon perustana on riittävä määrä tietoa joka on huolellisesti arvioitu, mahdolliset eri vaihtoehdot on puntaroitu ja tarkasteltu sekä mahdollisten päätösten seuraamuksia/vaikutuksia on riittäväsi arvioitu ja eri vaihtoehtojen laillisuus on huomioitu, on eettisesti kestävälle päätöksen teolle olemassa hyvä pohja. Oli päätös mikä tahansa, sen tulisi olla läpinäkyvä, päivänvalon kestävä ja linjassa niiden eettisen ohjeiden kanssa jotka ohjaavat terveydenhuollon koko toimintaa kautta linjan. (Maddalena, 2007, Niemelä 2008.)
Terveyden edistämisen toivotaan olevan kuntatasolla eri hallintolinjat ylittävää yhteistyötä. Eri ammattiryhmillä ja toimijoilla saattaa kuitenkin olla erilaiset eettiset koodistot ja ohjeensa. Aiheuttaako tämä ristiriitaa tai vaikeuttaako se päätöksen tekoa? Vähäkangas (2008) tuo esiin monitieteisen tutkimustyön onnistuminen edellytykset: ymmärtämistä, avoimuutta oppia uutta, erilaisten näkemysten kunnioittamista ja perinteiden tuntemista. Voisi ajatella että tämän olevan myös hyvä perusta moni ammatilliselle, eri hallinnonalat ylittävälle eettisen tarkastelun kestävälle terveyden edistämiselle. Ilman kommunikaatiota, avoimuutta uusille ajatuksille sekä näkemystä eri toimialojen toisiaan rikastuttavasta vaikutuksesta ei ole mahdollista saada aikaa hedelmällistä yhteistyötä, ei tieteen tekemisessä eikä terveyden edistämisessä. (Vähäkangas, 2008.)
Koska terveyden edistäminen on laaja-alaista ja koostuu monesta eri osa-alueesta, näiden osa-alueiden tuottaman tiedon yhdistäminen kokonaisnäkemyksen aikaansaamiseksi terveyden edistämisestä vaatii monitasoista ymmärrystä eri toimialoista sekä näiden eri osa-alueiden yhteisvaikutusten ymmärtämisestä terveyden edistämiseen. Parhaimmillaan moni ammatillinen, eri hallinnonalat ylittävä yhteistyö terveyden edistämiseksi tuottaa syvempää tietämystä, kuin vain ja ainoastaan jokaisen alan tietojen summaamisen ja johtaa näin uudenlaiseen ajatteluun ja uusiin lähestymistapoihin terveyden edistämiseksi. (Vähäkangas, 2008.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)